Kevään ohjelmistossa hevosen puolikkaita sekä yksilön ja yhteiskunnan loppuja

Cirkon keväässä sirkushevonen jakautuu kahtia, monitaiteinen työryhmä tutkii lopun emotionaalista prosessia ja ihmiskunta joutuu kontrolloimattoman luonnonvoiman yllättämäksi.

Hevosen päitä ja pyllyjä

Tanssiteatteri Minimin tuottaman IRTIKYTKENNÄN keskiössä on ihmisten välisen yhteyden muodostuminen. Yhteyden katkeaminen lihallistuu sirkushevosen puolikkaina – hevosen päänä nähdään Saana Leppänen ja pyllynä Armas Lintusaari. Kouluttajana heidän välissään kipuilee Noomi Forslund. Meri-Maija Näykin ohjaama IRTIKYTKENTÄ sisältää akrobatiaa, cyr-rengasta, hiuksista roikuntaa, ilma-akrobatiaa, naamioteatteria ja nykytanssia absurdia huumoria tihkuen. Nykyhevossirkus laukkaa Cirkolla 10.2.–19.2.

Ghost Town pureutuu monitaiteellisesti lopun käsittelyyn

Ghost Town on riemastuttava teos lopusta. Teos käsittelee loppua sirkuksen, tanssin, mediataiteen ja live-foleyn keinoin. Monitaiteiseen työryhmään lukeutuvat Heikki Kossi, Jessica Hung Han Yun, Emma Lister, Sakari Männistö, Aku Meriläinen, Emmi Pennanen ja Alice Williamson. Kolmiosainen, yhteensä yli kolmetuntinen Ghost Town ei ole itsekään loputon. Makeshift Companyn ja Agit-Cirkin tuottaman Ghost Townin esitykset Cirkolla 16.3.–23.3.

Kuva: Makeshift Company

Luonnonmullistus muuttaa sunnuntain suunnan

Belgialaisen Chaliwaté Companyn ja Focus Companyn Dimanche (sunnuntai) vierailee huhtikuun 6.–9. Espoon Louhisalissa. Dimanchessa sunnuntain rutiinit joutuvat järjestään koetuksille, kun kontrolloimaton luonnonvoima myllää ympärillä. Esineteatteria ja sirkusta yhdistelevä teos tutkii epäoikeudenmukaisuutta ja itsepäisyyttä ihmisissä, jotka venyvät absurdeihin äärimmäisyyksiin yrittäessään säilyttää jokapäiväiset tapansa sekä tunteen normaaliudesta poikkeustilasta huolimatta.

Vanhaa naishahmoa esittävä nukke yöpaidassa pitelee leukaansa, takana nukettaja.

Dimanche © Virginie Meigné.

Liput kevään kausiohjelmistoon ovat myynnissä 30.11. alkaen Tiketissä.

Tutustu kevään ohjelmistoon

Kevään kausiohjelmiston kuvat