Någonting Job Shadowing II

 

Cirko ja & Espoon teatteri tuottavat Uudet klassikot -rahaston tukemana yhteistyössä ruotsalaisen Riksteaternin ja tanskalaisen Vendsyssel Teaterin kanssa uuden nykysirkusteoksen, joka saa ensi-iltansa keväällä 2027. Någonting-työnimen saaneella teoksella on luvassa noin 50 näytöstä Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Teoksen lähtökohtana ovat yksinkertaiset ja tunnistettavat jokapäiväiset tilanteet, jotka kehittyvät koskettaviksi, henkeäsalpaaviksi ja lopulta mahdottomiksi tapahtumiksi. Teoksen ohjaajiksi on valittu Camille Boitel ja Sève Bernard Ranskasta.

Osana hanketta esityksen ohjaajat ovat valinneet Cirkon järjestämän avoimen haun kautta nykysirkustaiteilijat Veera Alaverrosen ja Saku Mäkelän seuraamaan ohjaajien, lavastajien ja muun taiteellisen työryhmän työskentelyä teoksen luomisvaiheen ja kiertueen aikana Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Työryhmän työskentelyn seuraamisen tavoitteena on syventää ymmärrystä ohjaajan asemasta ja vastuusta luomisprosessissa sekä luomisprosessin rakenteesta. Lisäksi tavoitteena on seurata miten esitys suunnitellaan kiertueelle ja millaista valmistelutyötä sen sovittaminen eri esitystiloihin vaatii.

 

Veera Alaverronen ja Saku Mäkelä jakavat tässä juttusarjassa huomioitaan teoksen luomisprosessista.

Juttusarjan ensimmäinen osa löytyy täältä.

Veera Alaverronen

Luomisperiodi @ Vendsyssel: ”Missä taide tapahtuu?”

Tupsahdimme elokuun alussa Sakun kanssa Vendsysselin teatteriin keskelle kaaosta. Projekti oli vaiheessa, jossa kohtauspohjat olivat olemassa, mutta niiden sirkustekninen toteutus piti vielä ratkaista. Ratkaisuja etsittiin paljon treeneissä. Ensimmäinen esityksen läpirämmintä kesti muistaakseni suunnilleen puolitoista päivää. 

Työryhmä oli ihana. Ohjaajat Sève ja Camille ovat henkilöinä todella huomioonottavaisia, artistit huikean taitavia ja mukavia, samoin kuin näyttämömestari Fefe ja sirkuskiinnitysten tekijä Mattias sekä tuottaja Magali, joka saapui myöhemmin paikalle. Vendsysselin teatterin henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta. Oli tervetullut olo, lähtien siitä että koko teatterin henkilökunta oli maanantai-aamulla työryhmäämme tervehtimässä.

On jännittävä rooli olla harjoituksissa paikalla ilman muuta varsinaista tehtävää kuin katsoa mitä tapahtuu. Vaikka työnimikkeeni on varjo, tunsin olevani hyvin kokonaisvaltaisesti läsnä. Uskon, että työryhmän avoin ja lämmin asenne vaikutti tähän paljon. Tunsin tulevani nähdyksi, vaikka vain olin, katsoin ja välillä kirjoitin muistiinpanoja. Toki välillä päädyimme Sakun kanssa myös auttelemaan pienissä asioissa – olisi tuntunut hölmöltä olla tekemättä mitään kun esimerkiksi muut ympärillä roudaavat. Uskon, että muun muassa näissä pienissä hetkissä meillä oli tilaa tulla osaksi työryhmää. Ajattelen, että vailla varsinaista vastuuta tilanteessa tärkein tehtäväni onkin kiinnittää huomiota siihen, millaista tunnelmaa tuon mukanani harjoituksiin.

Oli todella kiinnostavaa seurata miten harjoitukset etenivät. Välillä löytyi jotain uutta, joka nosti energian kattoon, ja välillä oli myös tylsiä hetkiä, kun ikuisuudelta tuntuvan ajan pohdittiin esimerkiksi miten vipulauta saadaan nopeasti pystyyn keskelle lavaa koloon, jossa pohjalla on sen alusta, ja miten kolo saadaan nopeasti esiin lattiasta, jossa on patjat päällä, tehdäänkö reikiä patjoihin vai laitetaanko patjan reunat kolon kohdalle ja missä kohtaa tulee kompastumisriski ja miten se ratkaistaan. Jatkuvasti paikallaan ollessa piti ajoittain ravistella itseään pysyäkseen läsnäolevana ja mukana tilanteessa – näissä ns. ”torikokouksissa” huomasin samaa myös artisteista. Ihailin heidän kykyään puolenkin tunnin odottelun jälkeen toteuttaa työtään 100% intensiteetillä, kun vihdoin päästiin kohtaustreeniin teknisen pohdinnan jälkeen. Oh, tämähän toimii!

Kaiken kaaoksen keskellä ohjaajilla näytti kuitenkin olevan selkeä visio esityksestä. Minulle, joka olin kuullut siitä vain pieniä otteita yhdessä etäpalaverissa, tuli harjoituksissa käsinkosketeltavia mielikuvia siitä, mihin he pyrkivät. Pystyin heidän ohjauksiensa pohjalta kuvittelemaan valmiin kohtauksen ja kokonaisuuden. Mietin välillä, liittyikö tämä heidän visionsa kirkkauteen, vai täytinkö vain aukkoja omalla mielikuvituksellani ja estetiikallani? Pohdin välillä, onko lopputulos yhtään sen kaltainen kuin mitä nyt kuvittelen. Kuitenkin ajattelen, että tämä näky, jonka ohjaajat pystyivät välittämään uskoakseni myös muille kuin minulle, toi työryhmälle turvaa, ymmärryksen siitä mitä kohti ollaan matkalla ja tilaa tarjota ratkaisuja. Mieleeni jäi harjoitusjakson jälkeisestä reflektiopalaverista Cirkon toiminnanjohtaja Jarkon toteamus, että on ohjaajilta todella hieno suoritus pitää Någonting-teoksen työryhmä niin hienosti teoksen puolella, vaikka työskentely oli ajoittain hyvin hetkessä elävää ja kaoottista. Ehkä se liittyi juuri tähän? Vaikka keinot olivat välillä hukassa, suunta oli selvä.

Olen itse pohtinut omassa työssäni paljon kaoottisia tilanteita, joihin olen päätynyt ja niiden vaikutusta työryhmään. Olen huomannut, että jos saan valita niin päädyn mieluiten työskentelemään väljien ja muuttuvien suunnitelmien kanssa. Tiedostan, että se on välillä työryhmälle haastavaa tai toimii parhaiten silloin, kun työryhmä on hyvin pieni. Olen ollut myös työpaikoissa, joissa on ollut vahvat rakenteet ja tiukka aikataulutus. Pystyn toimimaan sellaisessakin ympäristössä ja esitykset ovat valmistuneet myös näin työskennellen. Miksi en sitten vain aina toimi selkeän struktuurin mukaan? Usein työryhmä arvostaa, kun tietää etukäteen mitä tehdään, ja se on tietty tärkeää silloin jos treeniä varten pitää valmistella jotain.

Rehellisesti en ihan täysin tiedä. Ehkä yritän etsiä tasapainoa ennustettavan työskentelyn ja tutkimusmatkailun välillä. Sève ja Camille puhuivat siitä, miten he eivät halua puhtaita linjoja ja temppuja, koska kokevat, että moni tekee sellaista jo todella hyvin. He etsivät jotain uutta: helposti lähestyttävää ja hauskaa, mutta nykyaikaista. Tutkimusmatkailu vie paljon aikaa. Ja silloin tulee odottamattomia ongelmia vastaan. Toisaalta se on mielestäni koko jutun suola. Ohjaajana löytää itsensä usein tekemästä jotain, mitä ei olisi etukäteen osannut kuvitella. Tässä produktiossa Sève esimerkiksi etsi harjoitustauolla netistä tosi hyvin höyrystyvää vape-nestettä. Nauratti ja tunnistin tilanteen.

Itse koen taiteen tekemisen olevan nimenomaan tuota tutkimusmatkaa. Jos tiedän etukäteen mitä olen tekemässä niin silloin se on todennäköisesti jo tehty. Nautin myös katsojana enemmän esityksistä, joissa näen taiteellisia riskejä kuin sellaisista, joissa jokin konventio on toteutettu erityisen hyvin. Näissä asioissa makuja on varmasti yhtä monta kuin katsojiakin, mutta tuntui silti hyvältä nähdä harjoituksissa sellaista tekemisen tapaa ja estetiikkaa, johon koen jonkinlaista hengenheimolaisuutta.

PS. Ihan kaikkea kaaosta Sève ja Camille eivät selvästi halua jatkaa, koska seuraavalle työskentelyperiodille tuli aikataulu, johon oli erikseen varattu päivittäin harjoitusten ulkopuolista aikaa lavan elementtien rakentamiselle. Mielenkiintoista nähdä, miten työskentely jatkuu Espoon teatterissa!

Veera Alaverronen on turkulainen teatteritaiteilija ja psykologi, joka valmistuu Turun taideakatemian sirkuksen koulutusohjelmasta keväällä 2027.

 

Saku Mäkelä

Luomisperiodi @ Vendsyssel: ”Finding Någonting”

 

Sirkuksen yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen olivat vahvasti läsnä, kun seurasin harjoituksia Vendsysselin teatterissa Hjørringissä, Tanskassa. Oli kiinnostavaa nähdä miten sirkusvälineistä ja tempuista väännetään tarinaa; vähän kuin lapsena saa jonkun älyttömän päähänpiston ja toivotaan parasta, mutta tällä kertaa ammattilaisten toteuttamana. Leikki, hauskuus ja lapsenomainen uteliaisuus ovatkin oivia inspiraation lähteitä. Haluaisin, että itsekin ohjaajana voisin luoda samankaltaisen ilmapiirin. Hetkessä löydetty idea ja riemu siitä oli ihanaa seurattavaa, sen toivon heidän vievän lavalle asti yleisön nähtäväksi. Siksi pidän sirkuksesta taidemuotona, kun siinä haaveillaan mahdottomuuksista ja todella yritetään tavoittaa kuuta taivaalta.

Heidän työskentelynsä oli hyvin samanlaista, kuin oma työskentelyni omien projektieni parissa. Ongelmien ratkaisemista ja ratkaista niitä niin, että yllättää jopa itsensä- se on asia mitä rakastan.

Ja ai että mulla raksutti, halusin olla ratkaisemassa kaikkia asioita ja sain hirveästi ideoita. Oli kuitenkin hienoa seurata artistin päätyvän samoihin tai parempiin ratkaisuihin ihan omalla ajallaan. Ja oli hienoa nähdä, miten ohjaajat antoivat tämän ajan. Omaan paljon kokemusta eri sirkuslajeista ja teosten tekemisestä ja ulkopuolelta onkin siksi helpompaa nähdä, miten jotain sirkuslajia voisi käyttää tietyn dramaturgian mukaan. Tajusin kuitenkin miten arvokasta on, että artisti saa omistajuuden teokseen tutkimalla itse annettujen ohjeiden perusteella.

Huomasin että olen äärimmäisen nopea löytämään ratkaisuja ja ehdotuksia, mikä oli iloista. Huomasin kuitenkin myös kaipaavani hidasta ja rauhanomaista luomista, jollaista totesin Camillen & Sèven työskentelyn olevan, tästä olin jopa hieman kateellinen. Yritinkin ottaa opikseni siitä, kun tein samalla omaa uutta teostani ja huomasin, että voin rauhassa elää erilaisten ongelmien kanssa. En halunnut suin päin rynnätä lopputulokseen, vaan luotin siihen, että kun ideat ja suunta on kirkas, kaikki loksahtaa kohdalleen lopulta, niin kuin kävikin. Keskity hetkeen ja säästä itseäsi ja ehkäpä koko työryhmääsi.

Saku Mäkelä on sirkustaiteilija Helsingistä. Hän valmistui DOCH:ista sirkustaiteen kandidaatiksi vuonna 2008.