Någonting Job Shadowing I

 

Cirko ja & Espoon teatteri tuottavat Uudet klassikot -rahaston tukemana yhteistyössä ruotsalaisen Riksteaternin ja tanskalaisen Vendsyssel Teaterin kanssa uuden nykysirkusteoksen, joka saa ensi-iltansa keväällä 2027. Någonting-työnimen saaneella teoksella on luvassa noin 50 näytöstä Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Teoksen lähtökohtana ovat yksinkertaiset ja tunnistettavat jokapäiväiset tilanteet, jotka kehittyvät koskettaviksi, henkeäsalpaaviksi ja lopulta mahdottomiksi tapahtumiksi. Teoksen ohjaajiksi on valittu Camille Boitel ja Sève Bernard Ranskasta.

Osana hanketta esityksen ohjaajat ovat valinneet Cirkon järjestämän avoimen haun kautta nykysirkustaiteilijat Veera Alaverrosen ja Saku Mäkelän seuraamaan ohjaajien, lavastajien ja muun taiteellisen työryhmän työskentelyä teoksen luomisvaiheen ja kiertueen aikana Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Työryhmän työskentelyn seuraamisen tavoitteena on syventää ymmärrystä ohjaajan asemasta ja vastuusta luomisprosessissa sekä luomisprosessin rakenteesta. Lisäksi tavoitteena on seurata miten esitys suunnitellaan kiertueelle ja millaista valmistelutyötä sen sovittaminen eri esitystiloihin vaatii.

 

Veera Alaverronen ja Saku Mäkelä jakavat tässä juttusarjassa huomioitaan teoksen luomisprosessista.

Veera Alaverronen

Kick off: ”Problems, welcome!”

 

“We love problems”

Lause jäi mieleeni kick off- etäpalaverista, jossa juttelimme Någonting -teoksen ohjaajien Sève Bernardin ja Camille Boitelin kanssa ensimmäistä kertaa alkukeväisen haastattelutilanteen jälkeen. Tämän etätapaamisen alussa oli paljon ongelmia, alkaen siitä että tapaamisen alkaessa Sèveä ja Camillea ei ole linjoilla lainkaan. Kun he pääsevät lopulta paikalle, he ovat aseistariisuvan pahoillaan ja kertovat nettiyhteyksistä, jotka toimivat heidän kotonaan välillä sadepäivinä vaihtelevasti. Nyt ei ole sadetta, joten yhteysongelma oli odottamaton. Melko pian yhteydet alkavat taas pätkiä. Koitamme kaikki laittaa kameroitamme pois ja takaisin vailla mainittavaa apua. Hetkittäin tuntuu, että olen kokemassa performanssia: ruudulta kuuluu sirinää ja rytmikästä kohinaa, välillä Sèven ja Camillen kaikuisaa neuvottelua ranskaksi siitä, mitä seuraavaksi voisi tehdä ja yhtäkkiä heidän numerostaan tulee kolmaskin rinnakkainen soitto samaan palaveriin. Tapaamisen tunnelma säilyy kuitenkin hilpeänä, ja vastoin heidän arveluitaan emme varmasti kukaan vihaa heitä. Lopulta päästään itse asiaankin eli puhumaan heidän taustastaan ja tavoitteistaan Någonting -teoksen suhteen.

Ongelmasta siis selvittiin ja vieläpä vailla mainittavia vaurioita. Toivoisin oppivani tällaista asennetta, ongelmien rakastamista, itsekin. Olen jollakin tavalla kallellani ongelmien hankkimiseen, sillä olen usein päätynyt ohjaamaan esityksiä tai muuten työskentelemään haastavissa ja epätavanomaisissa työskentelyolosuhteissa, usein itselleni uusien asioiden parissa. Lähden aina siitä, mikä minua kiinnostaa (niin kuin varmaan lähes kaikki taiteilijat) ja mietin sitten myöhemmin, onko toteutus mahdollista ja millä tavalla. Kuitenkin helposti käy niin, että ohjaajana syyllistyn siitä, osaanko ottaa huomioon tarpeeksi olosuhteita (usein en osaa) ja jos eteen tulee ongelmia, ne tuntuvat henkilökohtaiselta epäonnistumiselta. Käytännössä olen toki huomannut, miten ongelmat ja niiden ratkaiseminen myös jalostavat ideoita. Ne pakottavat päättämään, mikä teoksessa on olennaista ja mistä voi luopua, sekä usein saavat ihmiset toimimaan yhdessä. Joten järjellä ajateltuna ongelmat eivät ole pahasta. Tunteeni on välillä kuitenkin toinen. Mikä ilo siis päästä osaksi tätä prosessia, seuraamaan ja oppimaan! Voisin kuvitella, että kansainvälisessä monen teatterin yhteistuotannossa eteen tulevia ongelmia riittää.

Sève ja Camille kertovat työskentelevänsä monitaiteisesti, mutta koska sirkukseen mahtuu kaikki vähän outo, se on usein heille hyvä viitekehys. Mieleen jäi maininta esityksestä, jonka he olivat aikoneet toteuttaa kolmella klovnilla, mutta saivat 22 hakemusta ja päätyivät lopulta tekemään esityksen näiden kaikkien 22 klovnin kanssa. Kuulosti esitykseltä, jonka olisin halunnut nähdä ja oli jotenkin lämmittävää, että tällainen vähän villi, laatikon ulkopuolinen toteutus oli onnistunut.

Nyt tekeillä olevan esityksen suhteen he puhuivat halusta näyttää sirkuksen eri puolet; antaa tilaa sirkukseen perinteisesti kuuluvalle keveyden vaikutelmalle, ja toisaalta tuoda sirkustekniikka yleisölle konkreettisemmaksi ja samaistuttavammaksi. Heidän lähestymistapansa tuntui inspiroivalta ja yhteisölliseltä, koin oloni kotoisaksi ja että itse teatteritaustaisena sirkustaiteilijana mahdun myös mukaan.

Kuten sanottua, olen löytänyt tieni sirkukseen teatterista. Vuosia sitten työskenneltyäni ohjaajana sirkustaiteilijoille huomasin työskentelytavoissamme ja kielissämme eron, jota minun oli vaikea täysin hahmottaa. Joten, koska olen utelias, olin harrastanut tiukkaa nuoraa (ja tykkään hankkia niitä ongelmia), hain opiskelemaan sirkusta. Yhtenä tavoitteenani oli oppia oman fyysisen tekemisen kautta paremmin ymmärtämään ja sitä kautta ohjaamaan myös sirkusesityksiä.

Minulle sirkuksen magia on siinä, miten omalakisia maailmoja sen avulla saa luotua – kehoilla tehty keveyden ja helppouden illuusio, se outous ja runous, minkä sirkus mahdollistaa. Sirkuksen opiskelu lähes keski-ikäisenä oli yksi hulluimpia ja parhaimpia päätöksiä elämässäni, ja johdatti minut nyt esimerkiksi tähän onnelliseen asemaan, että saan tarkkailla sirkusohjaajia työssään ja kirjoittaa siitä.

So problems, welcome!

Veera Alaverronen on turkulainen teatteritaiteilija ja psykologi, joka valmistuu Turun taideakatemian sirkuksen koulutusohjelmasta keväällä 2027.

Saku Mäkelä

Kick off: ”In the Gut of the Audience”

Näin Camille Boitelin CirkusExpossa Tukholmassa vuonna 2025, missä hän esitteli omaa ja Sève Bernardin työtä. Vaikutuin todella heidän tavastaan tehdä taidetta. He tekevät tavallisista arkisista esineistä ja ihmisistä jotain surrealistista ja kaunista, ja toivon, että tällainen näyttämölle tehty työ saisi ihmiset pysähtymään hetkeksi katsomaan elämää ja sen kauneutta. Taika tapahtuu arjessa.

Tämä mahdollisuus päästä seuraamaan heidän työtään osui juuri sellaiseen tarpeeseen,
jota olen viime aikoina tuntenut: haluan oppia lisää ohjaamisesta ja saada jotain, mihin
peilata omaa työskentelyäni. Tällä tavalla voisin ehkä löytää yhä selkeämmän ajatuksen
ja äänen omalle taiteelliselle työlleni. Olen myös vaiheessa, jossa suunnittelen ohjaavani
ilman että itse olen lavalla, ja yli 25 vuoden esiintyjänä olemisen jälkeen se tuntuu minusta hieman hämmentävältä ja jopa jännittävältä.

Tämä on myös mahdollisuus oppia käytännön asioita isosta ja taiteellisesti
kunnianhimoisesta tuotannosta. Miten luodaan korkeatasoisia näyttämötuotantoja alusta loppuun ja miten inspiroidaan ja ohjataan sirkustaiteilijoita, jotka yleensä ohjaavat itse itseään. Toivottavasti tämä voisi sytyttää kipinän tulevaisuuden minässäni ohjata jotain uutta ja yllättävää.

”In the Gut of the Audience”

Meillä oli ensimmäinen tapaaminen Camillen ja Sèven kanssa, jossa he kertoivat tulevasta Någonting-teoksestaan.

Oli hienoa kuulla, miten tässä teoksessa keskitytään juuri sirkukseen ja sirkustaiteilijoiden ohjaamiseen: mm. miten tuoda näkyväksi sirkuksen taituruus ja kuinka haastavaa se on, niin että se tuntuu yleisön ytimissä asti.

Pohdin sitä, kun nykyään kaikki on tarjolla kännykässä ja videoita on yltäkylläisyyteen asti toinen toistaan hurjimmista tempuista ja tempauksista, osaako yleisö enää arvostaa live-esiintymisiä ja esityksiä, joissa ei keskitytä vain hurjimman tempun suorittamiseen. Samalla mietin myös, että onko enää taidetta ja taiteilijoita ilman täyttä tykitystä somessa — onko kaikesta vain tullut markkinointia… Jos metsässä kaatuu puu eikä kukaan ole kuulemassa jne.- Joku kiinalainen ennusti pohdinnoissaan aikaamme aika osuvasti.

Saku Mäkelä on sirkustaiteilija Helsingistä. Hän valmistui DOCH:ista sirkustaiteen kandidaatiksi vuonna 2008.