HAASTATTELUSSA: Pelkoa kohti – haastattelussa Bloomin ohjaaja Sade Kamppila
Bloom on teos rohkeudesta, liikkeen riemusta, luottamuksesta ja hoivasta. Se haluaa ravistella vakiintuneita käsityksiä pelosta ja vaarasta.
Haastattelimme esityksen toista ohjaajaa Sade Kamppilaa Bloomin synnystä, pelosta ja kukoistamisen mahdollisuudesta. Kamppila näkee sirkuksen vahvuutena sen nomadisen luonteen ja yhteisöllisyydestä ammentavan voiman. Sirkus ylittää niin maantieteellisiä kuin yksilöiden välisiä rajoja.
Miten Bloom syntyi?
Cirkus Cirkör julkaisi 2018 avoimen haun, jossa he tarjoutuivat olemaan tuotantoalustana talon ulkopuolelta tulevalle sirkustuotannolle. Ohjaaja, taiteilija, kollektiivi tai vastaava sai hakea oman projektinsa kanssa, ja lopulta Cirkör valitsisi yhden tuotannon, jonka he rahoittaisivat ja tuottaisivat Cirkörin tuotantona. Cirkör asetti tietyt raamit projektin ja työryhmän suhteen. Taiteellinen vapaus ja sisältö olisivat kuitenkin hakevan tahon vastuulla.
DOCH:sta (Dans och Cirkushögskolan) valmistuvat nuoret taiteilijat Ben Collis, Philoméne Perrenoud, Felix Gerif, Elizabeth Künkele ja Codartsista valmistunut Sofi Mendez hakivat omalla projektillaan avoimeen hakuun. He tunsivat meidät ohjaajat Sade Kamppilan ja Julien Augerin ennestään ja pyysivät meitä ohjaamaan mahdollista projektia.
Tämä projekti tuli lopulta valituksi seuraavaksi Cirkörin tuotannoksi. Olimme Julienin kanssa kiireisiä, joten yhdessä Cirkörin ja taiteilijoiden kanssa esityksen valmistusperiodi sovittiin maaliskuun 2019 ympärille ensi-illan ollessa vasta elokuussa.
Kokoonnuimme Cirkörin tiloihin helmikuun lopulla 2019 ja valmistimme esityksen kuuden viikon harjoitusperiodin aikana. Tämän päätteeksi järjestimme avoimen esityksen läpimenon Tukholman sirkuskentälle huhtikuun alussa, jotta esitys tuntuisi valmiilta. Cirkörin tuotanto-osasto rupesi työstämään esityksen kiertuetta jo keväästä lähtien tarjoten esitykselle hyvän kiertueen ensimmäisistä esityksistä lähtien. Kevään jälkeen projekti muhi kesän ajan ja sai lopulta ensi-iltansa Linköpingissä I Dare You -sirkusfestivaaleilla 15.8.2019.
Halusimme luoda esityksen, joka on kyllästetty sirkustaiteen kauneudella ja tuoreiden sirkustaiteilijoiden innolla levittää enemmän rakkautta ja iloa maailmaan!
Miten sanoittaisit esityksen ydinsanoman?
Kuten Bloomin käsiohjelmassa todetaan: ”Bloom on oodi liikkeen riemulle, luottamukselle ja hoivalle. Se luotiin, sillä olemme tarpeeksi onnekkaita elääkseemme tilanteessa, joka suo meille mahdollisuuden kukoistaa sirkusuran suomin keinoin, ja toisaalta tarpeeksi rohkeita jatkaaksemme valitsemamme polun raivaamista.
Halusimme luoda esityksen, joka on kyllästetty sirkustaiteen kauneudella ja tuoreiden sirkustaiteilijoiden innolla levittää enemmän rakkautta ja iloa maailmaan!”
Esitystekstissänne lukee, että pelkkä yritys olla erilainen nähdään usein ensimmäisenä askeleena kohti epäonnistumista. Koetko, että etenkin Pohjoismaissa vallitsee rajoittava Janten lain aave?
En usko, että pelko menettää yhteisönsä hyväksyntä on pelkästään pohjoismainen ilmiö. Oletan, että kaikkialla maailmassa ihmisiä rajoittavat erilaiset sosiaaliset normit ja joko muiden tai itsen asettamat rajoittavat oletukset, jotka toisaalta luovat yhteenkuuluvuutta ja toisaalta voivat viedä elämänilon, mikäli nämä rajoitukset ovat ristiriidassa oman käsityksen hyvästä elämästä kanssa.
Meitä usein on naurattanut Homer Simpsonin elämänviisaus: ”Trying is the first step towards failure” (”Yrittäminen on ensimmäinen askel kohti epäonnistumista”). Itse tiedän, että epäonnistuminen, häpeä ja pelko sekä kaikki mahdolliset kombinaatiot näistä ovat hyvin voimakkaasti läsnä suomalaisessa mielenmaisemassa. Olemme siis Julienin kanssa pyrkineet tekemään sirkusesityksiä, jotka kannustavat pelon kohtaamisen kautta saavutettavan vapauden tunteen uudelleen herättämiseen.
Mielestäni tämä kertoo yhteiskuntamme vinksahtaneesta suhteesta vaaraan, epäonneen ja kuolemaan.
Bloom leikittelee erilaisilla vastakkainasetteluilla: niin keveyden ja painon, kauneuden ja pelon sekä jännityksen että helpotuksen tuntemuksilla. Miten kuljettaa katsoja turvallisesti jännityksen tilaan ja toisaalta jälleen sieltä pois?
Katsoja ei henkilökohtaisesti ole yhtään minkäänlaisen vaaratilanteen edessä pelkästään katsoessaan jonkun toisen tekevän haastavia akrobaattisia liikkeitä, eli tämä sivustakatsojan jännityksen tila on aika turvallinen paikka. Mielestäni sirkuksen herättämä tärkeä kysymys on enemmänkin se, miksi me olemme niin takertuneita turvallisuuden illuusioon. Käsityksemme pelosta ja vaarasta ei aina ole totuudenmukainen. Kadulla peruuttava kuljetusrekka saa harvoin vieressä olevan jalankulkijan pelkäämään, vaikka vaara on huomattavasti suurempi kuin 10 vuotta voltteja harjoitelleen akrobaatin hypätessä vipulaudalta voltin taaksepäin. Kaivatessamme lupausta turvasta ja varmuudesta meillä on kuitenkin samanaikaisesti tarve nähdä kanssaihmisten kulkevan mahdollisen rajamailla tai katsoa hyvin väkivaltaista ja vaarallisia tilanteita kuvaavaa viihdettä. Mielestäni tämä kertoo yhteiskuntamme vinksahtaneesta suhteesta vaaraan, epäonneen ja kuolemaan.
Akrobaatin ammatti on hyvin pitkälti riskienhallintaa ja realististen arvioiden tekemistä eri tilanteiden riskialttiudesta. Tämän jälkeen kyse on vastuun ottamisesta sekä omista teoista että taidoista. Mahdollisen ja turvallisen raja on työnnettävissä totuttua kauemmas. Sirkustaidot hyväksyvät epäonnistumisen, loukkaantumisen ja jopa kuoleman mahdollisuuden osaksi elämää eivätkä pyri välttämään tämän vaihtoehdon olemassaoloa. Näin ollen suhtautuminen näihin riskeihin on lähtökohtaisesti eri tavalla asennoitunut. Jos suuri epäonnistuminen on mahdollista, on suunnitelma sen välttämiseksi oltava myös olemassa. Tällaista ajattelua joudumme harvemmin arkipäivässä käyttämään.
Nyt huomaan, miten suuri osa paikoista, asioista ja tapahtumista on ollut aivoissani jonkun toisen vastuulla.
Itse esimerkiksi en viime vuosina teatterissa vieraillessani kertaakaan kyseenalaistanut romahtaakohan katto päähäni tai pitänyt vaihtoehtona, että porrasaskelma murtuisi jalkani alta. Rakensimme vuoden alussa omaan sirkustelttaamme katsomon, joka on läpäissyt viralliset turvatarkastukset ja saanut tarvittavat dokumentit yleisön turvallisuuden takaamiseksi esitystilana. Henkilöitä tähän katsomoon mahtuu 500 jokaiseen esitykseen. Yleisön tultua sisään jännitin rakennelman kestävyyttä kaikista laskelmista ja hyvin tehdystä suunnittelu- ja rakennustyöstä huolimatta. Tämän ja usean muunkin sirkuksessa koetun havahtumisen kautta katson maailmaa aivan eri tavalla. Nyt huomaan, miten suuri osa paikoista, asioista ja tapahtumista on ollut aivoissani jonkun toisen vastuulla.
Akrobaattien tekemä työ on mielestäni hieno esimerkki yrityksestä jäsennellä pelkoa helpommin käsiteltäviksi kokonaisuuksiksi. Onko pelko fyysinen, sosiaalinen vai mielen tasolla? Millä tavalla sen asettaman rajoitteen voi kohdata ja kääntää voimaantumiseksi? Akrobatian kontekstissa lopputulos on usein fyysinen liike, joka voi ällistyttää katsojan, joka ei ehkä itse ole käynyt samaa prosessia läpi. Mielestäni tämä prosessi on sovellettavissa elämän muillekin osa-alueille.
Meidän esitys on yleisvireeltään aika hyväntuulinen ja hieman humoristinenkin, joten yleisön reaktiot ovat toistaiseksi olleet enemminkin yllättyneen ilahtuneita kuin kädet valkoisina penkin reunaa puristavia.
Bloom on täynnä musiikin klassikoita Debussysta Bachiin. Miten esityksen musiikki valikoitui ?
Esityksen klasarisoundtrack oli meidän ohjaajien visio. Artistit itse asiassa olivat vähän sitä vastaan alussa, mutta lämpenivät idealle prosessin edetessä. Minä ja Julien olimme kyllästyneitä useita nuoria esityksiä säestävään ”electro-soundscape-pop” -henkiseen äänimaailmaan ja halusimme sirkussävellyksen taustalle ilon teemaan sopivia klassisen musiikin sävellyksiä, joissa soittajia ei olisi enempää kuin akrobaatteja lavalla musiikin ja akrobatian välisen tasapainon säilyttämiseksi.
Itse musiikin valikoimisprosessi tapahtui pitkälti youtubea selaamalla. Sekä minun että Julienin perheissä ovat soineet klassisen musiikin tunnetut teokset, mutta oli yllättävän vaikeaa nimetä säveltäjä ja teos sävelmälle, jonka osasi hyräillä ulkoa.
Mikäli tuntuu tosi vaikealta innostua tai puuhastella, seison päälläni tai laulan jotain. Ne saavat yleensä kukoistamista estävät tukkeumat liikkeelle.
Lopuksi, miten on mahdollista kukoistaa?
Jos ei tiedä, minkälaiset asiat saavat kukoistamaan, voi tarkastella, mikä ei ainakaan saa. Mahdollisuuksien mukaan voi lopettaa sellaisten asioiden jatkuvan tekemisen.
Omalla kohdallani kukoistamista edesauttaa innostuminen ja puuhastelu. Jos tuntuu tosi vaikealta innostua tai puuhastella, seison päälläni tai laulan jotain. Ne saavat yleensä kukoistamista estävät tukkeumat liikkeelle. Jos minulla olisi kyky kertoa kenelle tahansa, miten juuri tämä henkilö voi innostua jostain, rupeaisin varmaan osa-aikaiseksi terapeutiksi.
Bloom Aleksanterin teatterissa tammikuussa 2020. Liput Tiketistä.