TIEDOTE: Rapid Eyen The Great Paradox of Play Suomen ensi-illassa Cirkossa

Tanskalaisen Rapid Eyen uutuusteos The Great Paradox of Play yllättää, innoittaa, kyseenalaistaa, juhlistaa ja ennen kaikkea tuo elämäämme päämäärättömän leikin, joka on olennainen osa ihmisyyttä.

Tämän ’magie nouvelle’ -esityksen lähtökohtana on taikuus ja leikkivä ihminen. Taikuus on kuin tanssia esityksen huimassa maailmassa, jonka elegantti estetiikka syntyy barokkiasuista, minimalistisesta lavastuksesta ja elektroakustisesta live-musiikista. Taikuudella höystetyt tapahtumat tarkastelevat leikkisästi ihmisolentoja ja maailmaa.

Lavalla nähdään kolmen pohjoismaisen taikurin unelmatiimi: tanskalainen David Tholander, ruotsalainen Axel Adlercreutz sekä suomalainen Robert Jägerhorn, kansainvälisesti arvostettu taikuri ja Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä. Taikuudella höystettyjä tapahtumia säestää saksofonisti ja elektronisen musiikin säveltäjä Sture Ericson.

Vuonna 2010 perustetun Rapid Eye Companyn leikkisät teokset liikkuvat nykysirkuksen, tanssin ja visuaalisen teatterin rajapinnoilla. The Great Paradox of Play jatkaa Cirkosta ja Helsingistä osaksi Oulun Musiikkijuhlien ohjelmistoa.

Uuden sirkuksen keskus ry on toiminut suomalaisen nykysirkuksen edistäjänä ja kehittäjänä jo vuodesta 2002.

Kaasutehtaankatu 1 (Rakennus 8, Kojehuone)
00540 Helsinki

Postiosoite: Kaasutehtaankatu 1/4
Sähköposti: cirko@cirko.fi

Tilaa uutiskirje