Residenssissä KAAOS KAAMOS

Kollektiivi KAAOS KAAMOS viettää residenssiaikaansa Cirkon Solmu-salissa uutta teosta hioen 26.10–8.11. He vastasivat kysymyksiin teoksesta ja sen synnystä.

Miten KAAOS KAAMOS syntyi?

Kaaos Kaamos syntyi vuonna 2016, kun kuusi juuri valmistunutta pariakrobaattia lyöttäytyivät yhteen. Meillä ei ollut vielä kokemusta alalla työskentelystä, ja monet meistä olivat lopettaneet yhteistyön kouluaikaisten pariensa kanssa, joten meidän piti opetella paljon uutta yhdessä. Olimme onnekkaita, sillä meille tarjottiin muutamaa residenssiä, ja sieltä kaikki otti tuulta alleen. Teos Babel, Glöm syntyi, ja kiersimme sen kanssa 2017–2021. Nyt työskentelemme uuden esityksen parissa, jossa on mukana sekä uusia että vanhoja nimiä. Tämänhetkiset esiintyjät uuteen teokseen ovat Amir Guetta, Anouck le Roy, Felix Zech, Erik Glas ja Maximo Occhipinti.

Miten aika residenssissä on sujunut? 

Aika Cirkon residenssissä on mennyt hyvin. Harjoittelimme hieman Circus Helsingin tiloissa ja tutkimme valoa ja lavastusta Cirkon tilassa. Epäonneksemme yksi esiintyjistämme sairastui residenssin loppua kohden, mutta yleisesti ottaen tämä on ollut hyvä kokemus!

Voitteko hieman kertoa tulevasta teoksesta? Miten projekti alkoi ja mistä se kertoo?

Teos jota nyt työstämme, on immersiivinen sirkuskokemus. Toivotamme yleisön tervetulleeksi universumiimme ja jakamaan saman tilan esiintyjien kanssa. Se tulee olemaan intiimi esitys, jossa yleisö näkee akrobatiaa aivan läheltä. Suhteet ihmisten kesken ovat aina olleet tutkimusretkiemme keskiössä, joten halusimme sukeltaa syvemmälle aiheeseen. Olemme myös inspiroituneet pohjoisesta luonnosta. Käytimme paljon aikaa revontulien jahtaamiseen, joten niiden aikojen talviyön tunnelma tulee inspiroimaan teoksen lavastusta ja estetiikkaa.

Mitä tulevaisuus tuo teoksellenne?

Esityksen ensi-ilta tulee olemaan alkukesästä 2022, ja silloin nähdään, mihin se päätyy. Toivon mukaan pääsemme kiertueelle pohjoiseen Pohjoismaissa, mistä osa inspiraatiostamme kumpuaa.