NouNous Festival neljättä kertaa Cirkossa 1.-5.12.2021

NouNous Festival, taas täällä! Perinnettä ylläpitäen, joulukuun ensimmäisellä viikolla komiikan ystävät kokoontuvat taas Cirkoon. Kiitosta saanut festivaali tuo Helsingin Suvilahteen kotimaista ja kansainvälistä fyysisen komedian parhaimmistoa. Tänä vuonna esitysten teemat vievät meidät naiseuden maailmoista suuriin illuusioihin huipentuen fyysisen komedian klassikkoon. Festivaalin esitykset ovat kaikki Helsingin ensi-iltoja.

Festivaalin aloittaa Marina Cherryn hurmaava versio Only Bones -konseptista. Montanasta lähtöisin oleva sirkustaiteilija loihtii eteemme mikromaailmansa apunaan yksi lamppu ja rajattu neliömetrin tila. Marina tasapainoilee luovuutensa sekä teatraalisen ja fyysisen ilmaisun ääripäissä.

Mika Formusen Hamish on herkullinen tutkielma fakiirin luonteenomaisista piirteistä. Tuska ja nautinto ovat läsnä samanaikaisesti, kun Hamish tasapainoilee erikoistaidosta toiseen. Ja miten se hanuri voi soida korvista roikkuen? Tule ja koe Hamish!

Paolo Nanin klassikko, kulttiesityksen maineen saavuttanut The Letter on kiertänyt eri puolilla maailmaa vuodesta 1992. Jo yli 1500 kertaa esitettyä teosta kutsutaankin komedian ensyklopediaksi. Katsojien nauruhermoja kutkuttavan komedian keskiössä on näyttelijän fyysinen taito ja mielikuvitus. Vahva suositus!

Viime vuonna Rovaniemen kulttuuripalkinnolla palkittu Piste Kollektiivi tuo mukanaan annoksen Lapin lisää. Incredible Michael Might and His Amazing Magic Show vie meidät toisenlaiselle matkalle, suoraan illuusioiden maailmaan. Ei ole mitään mitä Michael Might ei pystyisi taikomaan, ja siitä pitää huolta myös hänen lahjakas apujoukkonsa. Esitys sopii koko perheelle!

Tänä vuonna festivaalilla on kaksi erillistä demoiltaa. Emma Castrénin Gynecologist pureutuu naiseuden fysiologiaan ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ekosysteemin muutoksiin. Kehon sisäisen maailman seikkailussa, gynekologiklovni etsii ratkaisua potilaansa intiimialueen tuskastuttaviin vaivoihin. Viivi Roihan V++ on ilma-akrobatian stereotypioilla leikittelevä, fantasian rikkova teos. Kuvat ja tunnelmat vaihtuvat äkillisesti Roihan pyrkiessä viemään lajille ominaiset kliseet liian pitkälle. Näihin esityksiin on vapaaehtoinen maksu ja yleisökapasiteetti on rajattu 50 katsojaan.

Tuomme myös ensimmäistä kertaa festivaalille sirkusaiheisia elokuvia. Elice Abonce Muhosen Mad in Finland on dokumenttifiktio, jonka keskiössä ovat palkitun Mad in Finland –teoksen seitsemän sirkustaiteilijaa. Ranskalaisen entisen sirkustaiteilijan, ohjaaja Frédéric Barretten ensimmäinen kokopitkä elokuva Bonnet D’Homme on minimalistinen, raikkaan utopistinen ja “uudelta” burleskilta tuoksuva teos.

Festivaalin kuratoinnista vastaavat aiempien vuosien tapaan sirkustaiteilijat Jenni Kallo ja Thom Monckton. Tänä vuonna ravintolapalvelut tarjoilee joutsalainen Varastopanimo. Ehdottomasti paras tapa nauttia festivaalin esityksistä on lunastaa neljään vapaavalintaiseen esitykseen oikeuttava 50 €:n sarjalippu. Lippuja saa Tiketistä 15.10. alkaen. Demoihin on vapaavalintainen maksu, ja yleisökapasiteetti on rajattu 50 katsojaan.

NouNous Festivalille ja Cirkoon voi tulla turvallisin mielin, noudatamme hygienian, turvavälien ja kasvomaskien osalta viranomaisohjeistuksia.

Tervetuloa, nautitaan yhdessä naurun ilotulituksesta!

Tutustu NouNousin ohjelmistoon