Jalkapallojonglööri Simon Llewellyn ja leikin voima

Simon Llewellyn kasvoi Belfastissa rugbya ja jalkapalloa pelaten. Kasvava kiinnostus esittäviä taiteita kohtaan vei hänet Belfast Community Circukseen, myöhemmin sirkusleirille Amerikkaan ja sirkuskouluun Eurooppaan. Hän onnistui yhdistämään kaksi rakkauttaan ja aloitti esittävän taiteilijan uransa jalkapallojonglöörinä. Simonin elämys Football Juggler tarjoaa kaiken kokoisiin tapahtumiin suuren urheilujuhlan tuntua, maailmanluokan freestylejalkapallojongleerausta ja valloittavaa komediaa.

Miten kuvailist itseäsi taiteilijana?

Kasvoin Belfastissa, Pohjois-Irlannissa, mutta nykyään asun Tampereella. Tutustuin sirkukseen Belfast Community Circuksessa. Loistava organisaatio, jolle olen kiitollinen mahdollisuuksista, joita he tarjosivat sirkusurani alussa.

Olen luonut sirkusteatteriesityksiä nuorille ja vanhoille 2000-luvun alusta asti, ja minulla on ollut mahdollisuus esiintyä ympäri maailmaa.

Olen esiintynyt soolona sekä isommissa ryhmätuotannoissa, kabareissa, lukuisissa näyttämöesityksissä ja ulkona katuteatteriesityksissä. Näen itseni viihdyttäjänä, jolla on rakkaus oppimiseen ja tasokkaiden sirkustaitojen esittämiseen.

Kuinka kiinnostuit sirkuksesta alun perin? Milloin tiesit että sinusta tulisi esiintyvä taiteilija?

Nuorempana olin urheilufanaatikko. Kotona tai koulussa vietin kaiken vapaa-aikani urheilun parissa. Koska olen Irlannista, rugby ja jalkapallo veivät paljon aikaani. Kuitenkin huomasin, että pallon vastaanottamisen odottelussa kului liian paljon aikaa!

Samoihin aikoihin huomasin, että minulla oli kiinnostusta esittäviä taiteita kohtaan. Ollessani 16-vuotias, eräs sirkusopettaja tuli pitämään teatterityöpajaa koululleni. Tunnin jälkeen hän vakuutteli minulle, että minun pitäisi mennä kokeilemaan yhtä tuntia Belfast Community Circuksessa.

Trapetsin ja akrobatian fyysisten vaatimusten opetteleminen yhdistettynä jongleerauksen monipuolisuuteen vetosi minuun todella nopeasti. Minulle tarjottiin tilaisuutta lähteä kesäsirkusleirille Amerikkaan, missä esiinnyin monessa tapahtumassa. Kokemus sai minut koukkuun.

Ennen yliopistoon menoa säästin rahaa, ja rakkaus sirkusta kohtaan kasvoi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää tutkintoa (jota siirrän vieläkin!) ja mennä sirkuskouluun Eurooppaan. Siellä rakkauteni jalkapallojongleeraukseen alkoi. Neljä miestä jumissa yhdessä talossa ja heillä oli tehtävä… Kuka ensimmäisenä pyörittäisi jalkapalloa sormellaan. Voittaja saa kakkupalan… En rehellisesti sanoen muista kuka sai sen ensimmäisenä mutta uskon, että tuo oli se hetki, kun rakkauteni jalkapallojongleeraukseen alkoi.

Mitkä ovat urasi huippuhetkiä?

Tässä joitakin huippuhetkiä:

Palazzo Dinner show, Saksa ja Itävalta (Berliini, Hampuri ja Wien)

Circus Flic Flac, Saksa (2019-2020)

Irlannin Klovnit Ilman Rajoja -kiertue Palestiinassa, Jordaniassa, Etelä-Afrikassa.

Tallin Fringe Festival, Viro

The Aarhus Festival, Tanska

Western Australia Circus Festival, Australia

World Busking Championships Dublin, Irlanti

Glastonbury Festival, Englanti

Circus Ruska Festival, Tampere, Suomi

Festival of Fools Belfast, Pohjois-Irlanti

Olen myös esiintynyt Englannin kuninkaallisille.

Tunnen olevani erittäin onnekas, kun minulla on niin monta uran kohokohtaa. Jokainen esitys on erilainen ja jokainen yleisö on uniikki. Saksan spiegelteltoista tai Circus Flac Flacin sirkusteltoista Palestiinaan pakolaisleireihin, hauskuus ja nauru ovat ainutlaatuista energiaa. Mikään esityspaikka ei ole liian pieni, mikään yleisö ei ole liian suuri, aion olla siellä esittämässä joka tapauksessa.

Mikä inspiroi sinua?

Elämäni melkein muuttui hyvin erilaiseksi. Sirkustaiteilijaurani alussa sain selkävamman, jonka vuoksi en voinut kunnolla kävellä kahteen vuoteen. Kun tervehdyin, muistan olleeni todella kiitollinen siitä, että pystyin kävelemään joka päivä. Silloin ymmärsin, että elämä on lyhyt eikä ollenkaan vakavaa.

Kun vanhenemme, menetämme leikkimisen halun. Haluan tuoda siitä jotakin takaisin. Miksi kaikki lapset voivat leikkiä, mutta emme me loput? Leikin voima on iso osa elämääni. Saada ihmiset hymyilemään. Tärkeää on tutkiminen, hauskan pitäminen. Ei ole parempaa tunnetta kuin saada ihmisissä tunteita aikaan (suurta tai pientä), yhdistää ja viettää hetki yhdessä. Uskon ja toivon että tuon tämän esityksiini.

Henkilökohtaisesti minulla on helposti addiktoituva ja utelias mieli. Haluan tietää miten asiat toimivat, kertoa tarinoita ja oppia. Haluan olla avoin leikille ja uusille mahdollisuuksille tutkia ja luoda. Mitä voin tehdä jalkapallolla?

Minkälaisia tunteita yleisösi tuntee esityksesi aikana?

Haluatko viihtyä? Haluatko tuntea olosi paremmaksi ja pitää hauskaa? Tämän lyhyen ajan yhdessä hymyilkäämme, naurakaamme ja anna minun näyttää sinulle jotakin, joka saa sinut tuntemaan, että VAU.

Tutustu kaikkiin elämyksiin