Kate McIntosh: In Many Hands

Kate McIntosh: In Many Hands

Monissa käsissä

In Many Hands sukeltaa käsinkosketeltavaan ja moniaistilliseen. Se astuu alas lavalta ja kutsuu yleisönsä kokeilemaan, koskettamaan, kuuntelemaan, etsimään ja haistamaan. Jos tekemällä todella oppii, niin nyt on tarjolla hermojen herkistämisen, tarkkaavaisuuden kohdentamisen ja uteliaisuuden virittämisen oppitunti. In Many Hands on laboratorio, tutkimusmatka ja meditaatiohetki, joka houkuttelee osallistujansa tutkimaan ja toimimaan: seuraamaan sekä nenäänsä että uteliaisuuttaan.

Kate McIntoshin töissä yleisö pääsee osalliseksi moninaisin tavoin – dekonstruioimaan kodinesineitä, tutkimaan yhteisöllisyyttä muodostamalla huonekaluja heittelevän sateentekijöiden orkesterin, keräämään bakteereitaan tai kuvittelemaan itsensä linnuksi.

Kate McIntosh (s. 1974) on Brysselissä asuva taiteilija, joka työskentelee monialaisesti installaation, performanssin ja teatterin parissa. Hän keskittyy töissään sekä esiintyjän että yleisön fyysisyyteen, materiaalien ja esineiden manipuloimiseen sekä suhteeseen yleisön kanssa ja yleisön välillä. McIntosh on loputtoman kiinnostunut leikistä yleisön kanssa, teatterikuvastosta ja vinksahtaneesta huumorista.

Esitys toteutetaan yhteistyössä Baltic Circle -festivaalin kanssa.

Kesto n. 90 min
Sijainti & saavutettavuus Cirko – Uuden sirkuksen keskus
Ikäsuositus +18, yli 12-vuotiaat aikuisen seurassa
Liput 25/14,50 €
ti 12.11. klo 16:30 ti 12.11. klo 20:00 ke 13.11. klo 16:30 ke 13.11. klo 20:00

Työryhmä

Konsepti & ohjaus

Kate McIntosh

Kehitetty yhteistyössä

Arantxa Martinez, Josh Rutter


Tuottajat

Sarah Parolin, Linda Sepp

Produced in Helsinki in collaboration with

Cirko – Center for New Circus

Vierailua tukee

TelepART Mobility Support

Presented with

Lucie Schroeder

Äänisuunnittelu

John Avery

Valosuunnittelu ja tekniikka

Joëlle Reyns

Tekninen ohjaus

Michele Piazzi, Koen De Saeger

Taiteellinen konsultaatio

Dries Douibi, Gary Stevens

Studioassistentti

Lucie Schroeder

Piirrokset

Daria Gatti

Tuotantoavustajat

Jana Durnez, Anneliese Ostertag, Mara Kirchberg

Rahoitus ja levitys

Laura Deschepper, Ingrid Vranken

Tuotanto

SPIN

Yhteistuotanto

PACT Zollverein, Parc de la Villette, Kaaitheater, Vooruit Kunstencentrum , BIT Teatergarasjen, Black Box Teater, Schauspiel Leipzig, théâtre Garonne – scène européenne, far° festival des arts vivants, House on Fire Network, and the Open Latitudes Network

Vierailua tukee

Vlaamse Overheid, Vlaamse Gemeenschapscommissie, NATIONALES PERFORMANCE NETZ, Pianofabriek kunstenwerkplaats, Tanzfabrik SPIN is structurally supported by BUDA Kunstencentrum for the period 2017–2021.

Kiitokset

Tom Bruwier, Martin Pilz, Andrea Parolin