Kaaos Company: Principia

Kaaos Company: Principia

Principia on inklusiivisen tanssiryhmän Kaaos Companyn tanssijoiden, koreografi Kati Raatikaisen, nykysirkustaiteilija Jenny Mansikkasalon, äänisuunnittelija Roy Boswellin, skenografi Aino Kosken, pukusuunnittelija Piia Rinteen ja valosuunnittelija Milla Martikaisen ensimmäinen yhteistyö. Teos on ruumiillisen olemisen ja kohtaamisen perusteita tutkiva esitys. Esiintyjät Sally Davison, Georgie Goater, Kadar Khristan, Jenny Mansikkasalo ja Noora Västinen elävät siinä suhteessa tilaan, aikaan, painovoimaan ja toisiinsa roikkuen, riippuen, kiertyen, vapautuen, kaatuen, outoutuen, kietoutuen, transformoituen muodosta toiseen.

Esityksessä liikutaan maan ja ilman välillä ilma-akrobatiaa hyödyntäen nykykoreografian ja -tanssin kontekstissa. Kehollisen työskentelyn lähtökohtana on ollut ihmisen rikas ruumiillisuuden kokemus sekä aistimusten ja liikkeen välinen suhde maailman kanssa.

Katsoja-kokijalle teos avaa mahdollisuuden matkata omien ruumiillisten aistimusten äärelle turvallisesti itse valitulta etäisyydeltä. Yleisö saapuu esitykseen kahdessa eri ryhmässä ennakkoon ilmoitettavien saapumisaikojen mukaan.

Kaaos Company on vuonna 2010 perustettu Helsingissä toimiva inklusiivisen tanssin ryhmä, joka työllään haastaa normatiivisuuteen ja vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä kehollisen taiteen kautta. Ryhmän toiminta uudelleensuuntaa ja rakentaa kehon ‘sellaisuutta’ sekä nostaa esiin kysymyksiä tasa-arvosta ja syrjinnästä. Koreografi Kati Raatikaisen työtä ohjaavat pitkälti samat lähtökohdat. Hän pyrkii työssään kokeilemaan millä tavalla järjestää ekososiaalinen toimintakenttä aiempaa oikeudenmukaisemmin ja tasavertaisemmin.

Sijainti & saavutettavuus Cirko – Uuden sirkuksen keskus
Ikäsuositus 8+
Liput 10/20/30 €
ke 13.4. klo 19:00 to 14.4. klo 19:00 la 16.4. klo 19:00 su 17.4. klo 19:00

Työryhmä

Koreografinen kehys ja ohjaus

Kati Raatikainen

Ilma-akrobatian fasilitointi

Jenny Mansikkasalo

Somaattinen fasilitointi

Sally Davison

Esiintyjät

Sally Davison, Georgie Goater, Kadar Khristan, Jenny Mansikkasalo, Noora Västinen

Äänisuunnittelu

Roy Boswell

Valosuunnittelu

Milla Martikainen

Pukusuunnittelu

Piia Rinne

Skenografi

Aino Koski

Tuottaja

Inari Pesonen

Tuotantoapu

Emmi Vainio

Tuotanto

Kaaos Company, DanceAbility Finland ry

Tukijat

Koneen Säätiö, Taiteen edistämiskeskus