Cirkon Elämyspalvelu tuo Cirque du Soleilistakin tutut artistit kesäjuhliin

Esittävän taiteen elämysten ostaminen tilaisuuksiin helpottuu Cirkon Elämyspalvelun myötä. Elämyspalvelusta tapahtuman järjestäjä löytää monipuolisen tarjonnan suomalaisen nykysirkuksen parhaimmistoa Cirque du Soleilista tutuista artisteista aina Race Horse Companyn trioon. Elämyksen varaa tapahtumaansa yhtä helposti kuin ruokatarjoilun tai tilan.

Kehittämässä kotimaan keikkamyyntiä

Elämyspalvelun taustalla on halu kasvattaa sirkuselämysten myyntiä eri puolella Suomea. Tavoitteena on tarjota korkeatasoisten elämysten tilausmahdollisuus kautta maan. Valtaosa suomalaisista sirkustaiteilijoista on tienannut elantonsa ulkomailla kiertämällä. Aiemmin heitä ole juurikaan ollut saatavilla yritystilaisuuksiin Suomessa.

“Elämyspalvelu mahdollistaa kansainvälisen tason artistin tilaamiseen omaan tilaisuuteen matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi ennakko-osaamista sirkuksen teknisestä toteutuksesta ei tarvita. Kaikki välttämätön tieto on ilmaistu palvelussa – riittää, kun osaa arvioida elämykselle vaadittavan lattia- ja korkeusalan riittävyyden”, kertoo Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen.

Parilla klikkauksella maailmanluokan artisteja tilaisuuteesi

Toiselta kantilta tavoitteena on luoda sirkuselämyksestä mahdollisimman pienillä muuttujilla toteutettava kokonaisuus, jonka voi ostaa helposti ja luotettavasti. Elämyspalvelun hinnoittelu on läpinäkyvää, ja tilaaminen onnistuu parilla klikkauksella.

Elämyspalvelun teknisestä toteutuksesta vastaa Gigle, joka on esittävän taiteen keikkamyynnin automatiosointia kehittänyt kotimainen palvelu. Alunperin Gigle on toiminut omana verkkoalustanaan, ja vuoden 2020 alusta eteenpäin ohjelmapalveluiden ja elämysten digitaalinen ostokanava on ollut integroitavissa myös luovan alan toimijoiden sivustoille.

“Jo ihan alusta asti Giglen visiona on ollut elämysten ja taidepalvelujen kysynnän kasvattaminen ostamisen kynnystä madaltamalla sekä nykyaikaista ja kaunista teknologiaa hyödyntämällä. Visio saavutetaan kun toimimme yhteistyössä alan yhteisöjen ja yritysten kanssa ja mahdollistamme laadukkaan teknologian hyödyntämisen”, kertoo Giglen toinen perustaja Inkeri Borgman.

Elämyspalvelun kattaus muodostuu 14 taiteilijan tai taiteilijaryhmän elämyksestä. Tarjooma on monipuolinen otos suomalaisen nykysirkuksen kentästä, sillä valikoima yltää notkeusakrobatian ja hulavanteiden kautta lähitaikuuteen ja jalkapallojongleeraukseen. Taiteilijoilla on kokemusta niin Cirque du Soleilin, Hurjaruuthin kuin Cirkus Cirkörin riveistä, Suomen mestaruuksia sekä kokemusta CIA:n johdon viihdyttämisestä.

Elämyspalvelun taiteilijat ja elämykset ovat

Veera Kaijanen: Aura
Ramona Reinvall: Chandelier
Robert Jägerhorn: Close-up Magic
Salla Hakanpää: Dive Within
RISA: Don’t Fear the Reaper
Lauri Tuhkanen & Siiri Lehtiö: Enigmagic
Simon Llewellyn: Football Juggler
Belenos Group of Arts: Halo
Milena Oksanen: Ilmatar
Maria Baric Company: Liekki
Race Horse Company: Men on the Flying Teeterboard
Kate & Pasi: Solo for Two
Fatal Instrument: The Greatest Action Comedy Show
Sirkus Kumiankka: Tremolo.

Kesän ajan Cirkon elämykset ovat saatavilla Uudenmaan alueella, syksyllä kautta Suomen.

Tutustu Elämyspalvelun tarjoomaan.

Katso kaikki Elämyspalvelun teaserit

Lisätietoja

Riku Lievonen
toiminnanjohtaja
riku.lievonen@cirko.fi
+358 40 832 7479

Katja Mentula
markkinointi- ja viestintäpäällikkö
katja.mentula@cirko.fi
+358 40 821 51 36