Cirko kehittää yritysmyyntiä – avoin haku sirkustaiteilijoille syksyllä 2020

Olemme jo pitkään miettineet, kuinka voisimme tehostaa yritysmyyntiä ja täten mahdollistaa lisää työtilaisuuksia sirkustaiteilijoille. Suomessa järjestetään vuosittain n. 148 000 erilaista yritystilaisuutta. Uskomme markkinaa ja kysyntää sirkustaiteelle löytyvän, kunhan saamme oman viestimmme yrityksille paremmin toimitettua. Olemme valmistelleet oman myyntikanavan automatisointia alkukesästä alkaen. Vallitseva koronatilanne on antanut entistä enemmän syytä kehittää ja luoda uusia kohtaamisen paikkoja taiteilijoiden ja yleisöjen kesken.

Olemme solmineet lisensointisopimuksen Giglen kanssa. Gigle on kotimainen palvelu, joka automatisoi esittävän taiteen ohjelmapalveluiden keikkamyyntiä. Gigle on toiminut muutaman vuoden ajan omana palvelunaan, mutta vuoden 2020 alusta he ovat solmineet ensimmäiset lisensointisopimukset.

Käytännössä Cirkon sivustolle tullaan upottamaan koodinpätkä, joka mahdollistaa Cirkon omalla sivustolla tapahtuvan numeropohjaisen esitysmyynnin yritystilaisuuksiin. Pilottiversio toteutetaan tulevan syksyn aikana. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteemme on saada 5–10 taiteilijaa mukaan palveluun. Taiteilijat tullaan valitsemaan avoimen haun kautta. Ensimmäisen vaiheen valinnat tulee tekemään työryhmä, jossa on edustus tapahtumatoimistoista ja yrityspuolelta. Avoin haku toteutetaan syys-lokakuun aikana. Hakuilmoitus tullaan jakamaan mahdollisimman laajasti Cirkon omien ja muun muassa Sirkuksen tiedotuskeskuksen kanavia pitkin. Aikautaulullisesti tavoitteemme on saada palvelu auki loppuvuoden aikana. Ensimmäinen pilottiversio kestää vuoden, jatkosta päätetään saatujen kokemusten pohjalta. Vastaan tulee varmasti vielä monia kysymyksiä käytännön toteutuksen osalta – ratkomme niitä sitten yhdessä ensimmäisen vaiheen taiteilijoiden kanssa.

Riku Lievonen, toiminnanjohtaja