Kalle Nio: The Green

Kalle Nio: The Green

Toden ja harhan rajamailla

Näyttämöä tarkoittavasta teatterislangista nimensä lainaava The Green on vahvan visuaalista teatteria, joka käyttää ilmaisukeinoinaan näyttämötaikuutta, videoprojisointeja, elokuvallista ääntä ja asetelmallisia näyttämökuvia.

The Green ammentaa innoituksensa hauntologiasta, tyhjyyden tunteesta ja YouTuben unboxing-videoista. Tyhjän lavan ja elokuvista tutun green screenin olemattomuus muuttuvat vähitellen eläväksi hahmoksi, joka ottaa näyttämötilan haltuunsa. 1800-luvun näyttämötaikurien tekniikoita uusimpaan video-ja ääniteknologiaan yhdistävän sanattoman esityksen tunnelmat vaihtelevat arkisesta abstraktiin ja maagiseen. The Green johdattelee katsojan epätodellisen äärelle paikkaan, jossa toden ja harhan raja hämärtyy.

Kalle Nion teokset sijoittuvat teatterin, taikuuden, kuvataiteen ja sirkuksen välimaastoon. Kuvataiteen maisteriksi valmistunut Nio käyttää usein lähtökohtanaan viime vuosituhannen näyttämötaikuutta. Palkitun visuaalisen teatterin ryhmä WHS:n kanssa Nio on esiintynyt sadoissa teattereissa yli 30 eri maassa.

Esitys toteutetaan yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa.

The Green esitetään marraskuussa kahdeksasluokkalaisille osana Taidetestaajat-hanketta. Taidetestaajien rahoittajina, toteuttajina ja mahdollistajina toimivat Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.

Huom! Esityksessä käytetään strobovaloa.

Kesto n. 55 min
Sijainti & saavutettavuus Cirko – Uuden sirkuksen keskus
Ikäsuositus +10
Liput 17,50/28 €
pe 15.11. klo 19:00 la 16.11. klo 19:00 pe 22.11. klo 19:00 la 23.11. klo 19:00

Työryhmä

Ohjaus, esiintyjä

Kalle Nio

Suunnittelu

Kalle Nio ja työryhmä

Valaisu ja visuaalinen suunnittelu

Kalle Nio ja Johannes Hallikas

Äänisuunnittelu

Janne Masalin ja Kalle Nio

Video

Kalle Nio

Laulu

Tuuli Lindeberg

Käsikirjoituksen konsultointi

Silvia Hosseini

Tuotanto

WHS

Yhteistuotanto

São Luiz Teatro Municipal, Helsingin juhlaviikot, Oulun teatteri