Blind Gut Company kulutuskulttuurin syövereissä
Helmikuun alussa Blind Gut Company viimeisteli ensi-iltakuntoon teostaan Transparent Surfaces. Teoksen ohjaaja Tuomas Vuorinen vastasi kysymyksiin yhteiskunnan materialismia perkaavan teoksen taustoista.
Esityksessänne omistaminen punoutuu erottamattomaksi osaksi ihmisen tapaa olla olemassa, haluaisitteko hieman valottaa omistamisen teemaa?
Ihminen on olemassa maailmassa materiaalisena kehona. Meillä on taipumus ajatella kehoa henkilökohtaisena omaisuutena, vaikkakin sen rajapinnat ovat todellisuudessa hyvin sumeat ja biosfäärin läpäisemät. Koska keho tarvitsee hengissä säilyäkseen ravintoa ja suojaa, syntyy meille välttämätön tarve saada hallintaamme myös asioita ympäriltämme. Nykyisen kaltainen markkinatalous ja kulutuskulttuuri elävät omistamisen ja materiaan kiinnittymisen tarpeesta ja ruokkivat sitä kaikin mahdollisin keinoin. Toisinaan tuntuu, ettei omistaminen määritä ainoastaan suhdettamme materiaan vaan myös toisiin ihmisiin – sosiaalisuus pelkistyy erilaisten omistussuhteiden verkoksi. Esityksen luomisen temaattisena lähtökohtana on ollut omistaminen inhimillisyyttä läpileikkaavana ilmiönä mutta myös kysymys, mitä muuta ihmisenä oleminen merkitsee ja voisi merkitä. Voiko omistamisesta luopua?
Transparent Surfacessa nähdään lavalla esiintyjien lisäksi metalliromua ja kuormaliinoja. Mistä esityksen estetiikka kumpuaa?
Halusin täyttää esitystilan materialla, johon voi kiintyä tai takertua – jonka voi ottaa omakseen. Elinkaarensa lopussa olevat, jo tunnistamattomaksi romuksi muuttuneet esineet etäännyttävät niihin liitetyistä arkipäiväisistä mielikuvista ehkä paljastaen jotakin absurdia suhteestamme niihin. Esitys hakee yhtäläisyyksiä elollisen ja elottoman välillä keskittymällä materiaaleihin: metalliin, muoviin ja ihoon. Kuinka helppoa on nähdä ihminen esineenä ja esine tuntevana? Romu tarjoaa toki myös yllättäviä sirkuksellisia mahdollisuuksia.
Teoksessa kommentaattorin roolin on saanut kiinalainen kielisoitin guzheng, miten päädyitte muinaisen kielisoittimen soinnin äärelle?
Tapasin muusikkomme Barboran (Xu) vuosia sitten keikalla, jossa kummatkin esiinnyimme. Projekti oli silloin vasta ideointivaiheessa ja haki suuntaansa. Hänen musiikkinsa teki vahvan vaikutuksen ja tuntui olevan juuri se puuttuva palanen, joka antoi kokonaisuudelle hahmon. Paljon on tämän jälkeen muuttunut, mutta edelleen tuntuu, että esityksen elementit resonoivat kiinnostavasti suhteessa toisiinsa. Sekä guzhengin soinnissa että Barboran laulussa on niin syvää inhimillistä herkkyyttä kuin kauneutta ja voimaa. Se tuo esityksen paikoin lohduttomaankin maailmaan toivoa ja lämpöä.
Residenssinne Cirkolla oli viimeinen ennen ensi-iltaa kulttuurikeskus Caisassa 24.2. Millainen oli viimeisen residenssinne kulku?
Cirkossa harjoittelimme esityksen sirkustekniikoita sekä teimme läpimenoja. Residenssi oli teoksen viimeistelyssä erittäin hyödyllinen, vaikka muusikkomme Barbora olikin koronakaranteenissa kotimaassaan Tsekissä. Onneksi meillä on Caisassa vielä muutama päivä aikaa tehdä läpimenoja hänen kanssaan.