Kate & Pasi: Kulinaarikaaos
Kate & Pasi: Kulinaarikaaos
Vatsan täydeltä naurua.
Hyödynnä alemman arvonlisäveron mukaiset lipunhinnat vuoden 2024 loppuun saakka!
Kulinaarikaaos kutsuu sinut ja koko perheesi kahden ruokaan – ja toisiinsa – palavan intohimoisesti suhtautuvan kaoottisuudessaan virtuoosimaisen kokin vieraaksi.
Mikään ei suju aivan suunnitelmien mukaan, mutta naurua, vauhtia ja taitoa riittää! Hulvattoman humoristinen ja elämäniloa pulppuava esitys tempaa yleisön mukaansa huikean akrobatian ja jongleerauksen maailmaan, jossa jauhot pöllyävät ja ihmiset lentävät kaaoksen keskellä.
Kulinaarikaaos pitää huolen siitä, että jokainen katsoja iästä riippumatta saa vatsansa täyteen naurua!
Company Kate & Pasi on sirkusduo, joka on kiertänyt kansainvälisiä palkintoja keränneillä teoksillaan yli 20 maassa. Kate ja Pasi ovat esiintyneet useiden tunnettujen varietee-teattereiden ohjelmistoissa ja kiertäneet kuuluisien kansainvälisten nykysirkusryhmien matkassa. Suomessa duo on nähty muun muassa Sirkus Finlandian ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkuksen esityksissä.
Kulinaarikaaos on osa Cirkon uutta perheille suunnattua CirkOtus-ohjelmakokonaisuutta, jossa hauskuus on taattu! CirkOtuksen puitteissa Cirkon ohjelmistossa nähdään vuosittain kolme koko perheen teosta sekä keväisin että syksyisin. Vuoden 2025 teokset ovat Kate & Pasin Kulinaarikaaoksen lisäksi Usva Companyn KIINNI ja Aura Companyn Boxing.
CirkOtus -esitysten yhteydessä voit nauttia myös letut Cirkon alakerran Peloton-ravintolassa.
Huomaa myös CirkOtuksen kausiliput, joilla voit katsoa kaikki vuoden 2025 kolme CirkOtus-esitystä (KIINNI, Kulinaarikaaos ja Boxing) kunnon alennuksella, keväällä tai syksyllä!
Myös ryhmäliput alemmalla arvonlisäverolla vuoden 2024 loppuun saakka. Ryhmälippuaraukset osoitteesta liput@cirko.fi
Kesto | 45 min. |
---|---|
Sijainti & saavutettavuus | Cirko, Solmu-sali |
Ikäsuositus | 4+ |
Liput | Aikuiset: 24,10 € Lapset, opiskelijat, eläkeläiset: 15,90 € Lapsikaverilippu (2+2): 72,20 €. Katso myös lippu + lettu -liput! |
Työryhmä:
Ohjaus:
Katerina Repponen ja Pasi Nousiainen
Esiintyjät:
Katerina Repponen ja Pasi Nousiainen
Valosuunnittelu:
Jaakko Sirainen
Pukusuunnittelu:
Riikka Manni
Esityksen idea:
Maksim Komaro
Ohjauksellinen ja dramaturginen apu:
Jarkko Lehmus
Kuvat:
Kai Kuusisto
Traileri:
Teemu Kyytinen