Hälsningar från Cirko. Nyheter, stämningar, inblickar.

5.5.2017 | Blogi | Cirko

Lähikuvassa Pirjo Yli-Maunula ja Pessi ja Illusia

©Pekka Mäkinen

Cirko-festivaalilla nähtävän Pessi ja Illusian ohjaaja Pirjo Yli-Maunula kertoo teoksen taustoista.

Mistä lähti idea tehdä teos Pessi ja Illusia -klassikkosadusta?

Idea tuli lavastaja puvustaja Pirjo Valiselta. Teimme Valisen, valosuunnittelija Jukka Huitilan sekä äänisuunnittelija Aake Otsalan kanssa 2013 Susurro nimisen teoksen, joka oli sooloteokseni. Hyödynsimme siinä paperia sekä puvustuksessa että lavastuksessa visuaalisena elementtinä ja äänen lähteenä. Koimme työryhmän kanssa, että olimme päässeet jonkin tutkimuksen alkuun, ja halusimme jatkaa paperin työstämistä isommassa teoksessa. Valinen ehdotti, että mitä jos tekisimme Pessi ja Illusian ja jatkaisimme siinä paperin kanssa työstämistä. Päätimme tehdä niin ja kokosimme ympärillemme monitaiteellisen työryhmän. Sirkus on teoksessa yksi vahva elementti, mutta nykytanssi, live musiikki ja visuaaliset elementit ovat myös hyvin vahvasti mukana; lavastus ja puvustus ovat erittäin isossa osassa.

 

Lavastuksessa ja rekvisiittana käytetään paljon paperia. Minkälaisia haasteita/mahdollisuuksia materiaali on asettanut?

Paperihan on kiinnostava elementti, kun se taipuu niin moneksi ja sitä on niin monenlaista. Se voi olla hyvin karkeaa tai se voi olla hyvin kevyttä, ilmavaa ja haurasta sekä kaikkea siltä väliltä. Paperista voi rakentaa ja sitä voi työstää monilla eri tavoilla. Valinen on tehnyt paperin tutkimista yli 20 vuotta Oulun kaupunginteatterissa pukusuunnittelijana ja lavastajana. Hän on vienyt materiaalin käytön varsin pitkälle ja pystyy hyödyntämään sitä monenlaisessa muodossa. Meillä on pahvisia instrumentteja, joita on käytetty myös äänisuunnittelussa. Erilaiset paperimateriaalit pitävät koko ajan jonkinlaista ääntä, sen lisäksi, että ne luovat voimakkaan visuaalisen maailman. Paperin ääni voi antaa referenssiä moneen suuntaan. Se voi kuulostaa veden pauhulta tai mereltä, tai se voi kuulostaa tuulelta, joka suhisee puissa. Paperissa on myös paljon luontoon liittyviä referenssejä ja senkin takia se sopii hyvin Pessin ja Illusian maailmaan.

Paperi on lisäksi kohtuullisen edullinen materiaali käytettäväksi suuressa mittakaavassa. Siitä saa hyvin näyttäviä lavasteita kohtuullisella hinnalla. Paperi vaatii tietenkin osaajan, joka pystyy työstämään sitä. Esityksessä on lattia- ja seinäpinta, jotka ovat paperia ja käytämme sitä osittain puvustuksessakin. Meillä on myös ilma-akrobatialiina, joka on päällystetty paperilla ja erilaista rekvisiittaa paperista tai pahvista.

Paperi luo hyvin rikkaan maailman ja se houkuttelee leikkimään. Kaikilla meillä on jonkinlainen suhde siihen materiaalina. Teoksen työprosessissa leikimme paperin kanssa monilla eri tavoilla. Esityksen loppupuolella annamme muun muassa lapsille materiaalin käteen kohtauksessa, jossa heitämme paperia katsomoon ja näin yleisö pääsee materiaalin kanssa itsekin kosketukseen. Sillä lailla se on myös hyvä ilmaisukeino; sen lisäksi että se on kaunis, näyttävä ja hieno.

 

Et ole aiemmin tehnyt tarinallista esitystä, mikä Pessin ja Illusian tarinassa viehätti?

Tämä oli oikeastaan ensimmäinen teos, jossa lähdin tarinan pohjalta. Työprosessin aikana pyrin löytämään keinoja, miten pääsen tarinasta mahdollisimman vapaaksi. En ole kiinnostunut tekemään tanssiteatteriesitystä, jossa tarina haluttaisiin kertoa yksi yhteen; niin kuin se on kirjassa. Se olisi sitä paitsi mahdotonta, kun Pessi ja Illusia kirjana on niin valtavan runsas ja sisältää paljon erilaisia juonellisia sivupolkuja. Ensin lähdimme karsimaan siitä, mitä haluamme jättää pois. Sen jälkeen mietimme, millä tavalla pystyisimme kirkastamaan ja yksinkertaistamaan tarinaa, siten että kertomuksen ydinasia pystytään välittämään ilman puhetta, tai edes laulunsanoja.

 

Mikä kertomuksen ydinasia sinun mielestäsi on?

Pessi ja Illusia on ennen kaikkea tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Se on tarina siitä, miten kaksi erilaista maailmaa kohtaavat. Illusia laskeutuu sateenkaarelta keijuna alas metsään, jossa Pessi asuu. Illusia joutuu kohtaamaan vuodenajat ja niiden haasteet, joita hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Hän joutuu myös ottamaan toisenlaisen maailman haltuunsa ja löytämään selviämiskeinot; ihan alkaen siitä, että tulee talvi ja kylmä. Tarinassa on paljon juonenkäänteitä, joissa vaarassa on suorastaan henki, joten Illusia joutuu, yhdessä Pessin kanssa, löytämään keinot selvitä kaikista haasteista, joita uudessa maailmassa asuminen keijukaiselle tuo.

Kertomuksessa on myös hyvin vahvasti taustalla sota. Varsinkin kirjassa on taustana tai perusvärinä sodan elementit, vaikka metsän asukkaat sekä Pessi ja Illusia eivät ihan ymmärräkään mistä on kyse; mistä kaikki kaaos ja meteli johtuu. Näistä asioista minua eniten kiinnosti teoksessa se, millä tavalla kahden erilaisen hahmon ja erilaisesta maailmasta tulevien hahmojen ystävyys voi syntyä, ja miten selvitään vaikeina aikoina. Jos eletään sodan keskellä, niin millä tavalla pystyy säilyttämään oman optimisminsa ja löytämään oman selviämiskykynsä. Esimerkiksi Illusian kohdalla, kun Ristilukki ryöstää keijukaiselta siivet, sanotaan että ”keijukainen menetti siipensä, mutta löysi kätensä”. Tarina löytää siis hyvin käytännönläheisiä tapoja selvitä niistä haasteista, joita sekä sota että luonnon olosuhteet hänelle asettavat.

 

Oliko ajankohtainen aihe sodanpelosta tietoinen valinta?

Enemmänkin minua kiehtoo sadussa se, miten ihminen tai nämä olennot löytävät erilaisia selviämiskeinoja ja säilyttävät optimisminsa. Me elämme tällä hetkellä hyvin pessimistisessä maailmassa taloudellisten, ekologisten ja poliittisten uhkakuvien alla. Ehkä suuri tausta-ajatus minulla on se, miten me voisimme tämän sadun kautta löytää toivoa ja uskoa selviytymiskykyyn. Näen sen laajempana kysymyksenä, kuin yksi yhteen sen kanssa mitä tarinassa kerrotaan. Elämme sellaista aikaa, jossa vierastamme erilaisuutta, kuten muun muassa maahanmuuttajia, niin positiivinen asennoituminen erilaisuuteen ja vierauteen on sitä, että kaksi hyvin erilaisista maailmoista tulevaa henkilöhahmoa voivat silti löytää toisensa, sekä kiinnostua ja rakastua toisiinsa.

 

Minkälaisen vastaanoton Pessi ja Illusia on saanut Oulussa?

Pessin ja Illusian ensi-ilta oli 2015 ja nyt 2017 oli uusinta. Esitys otettiin todella hyvin vastaan. Se on kerännyt innostuneen lapsiyleisön, mutta aikuiskatsojiakin on ollut jopa ihan yksinään katsomossa. Välillä on ollut niinkin, että katsomossa ei ole ollut yhtään lasta. Esitys tuntuu vetoavan hyvin eri ikäisiin katsojiin. Teosta tehdessä olemme yrittäneet rohkaista itseämme olemaan ilmaisullisesti vahvalla linjalla. Esitys saattaa pelottaa ihan perheen pienimpiä, sillä se sisältää hyvin voimakasta ja pelottavaakin ainesta visuaalisen ja äänellisen sekä erilaisten tapahtumien ja juonellisten käänteiden kautta. Alun perin ensimmäisellä kierroksella asetimme seitsemän vuoden ikärajan, mutta kummassakin periodissa meillä on ollut katsomassa myös esikoululaisia. Herkimpiä esitys toki pelottikin, mutta toisaalta olemme pyrkineet, ja löytäneetkin loppua kohden myönteisen loppuvireen, jossa myöskin ratkaistaan jännittävät juonenkäänteet myönteisellä tavalla. Vaikka esitys on ollut jännittävä, niin se on ollut myös myönteinen kokemus, koska se ei jää kiinni negatiivisiin asioihin.

 

Tuletko jatkossakin tekemään vastaavanlaisia projekteja?

Minulle on tyypillistä tehdä monitaiteellisia teoksia. Olen tehnyt niitä ennenkin ja tulen varmasti tekemään tämänkin projektin jälkeen. Monitaiteellisuus on minulle selkeästi yksi toimintalinja.

Tämä on kolmas teokseni, jonka olen urani aikana tehnyt lapsille. Olen siis aika harvakseltaan tehnyt esityksiä lapsiyleisölle. Saatan tulevaisuudessa tehdä vielä lapsille, mutta se ei ole minulle ensisijainen kiinnostuksen kohde.

Mitä tulee paperin käyttöön, en osaa sanoa teenkö juuri sen materiaalin kanssa uudestaan, mutta minua kiinnostaa materiaalisuhde voimakkaasti. Tykkään touhuta kaikenlaisten materiaalien kanssa, oli ne sitten paperia, multaa, hiekkaa, vettä tai jotain rekvisiittaa, välineitä, esineitä - mitä tahansa. Tykkään liikkeen yhdistämisestä materiaalien tai esineiden kanssa. Se on ehdottomasti sellainen asia, minkä kanssa tulen jatkamaan työtäni.

 

Mitä olet oppinut tämän projektin aikana?

Erityinen oppimiskokemus on varmaankin ollut se haaste, mikä minulla oli tekstin työstämisen kanssa. Silloin kun päätimme, että lähdemme tekemään Pessi ja Illusiaa, niin lupauduin siihen ehkä vähän ajattelematta mihin oikein lupauduin. Juurikin tekstin kanssa työskentely oli minulle prosessin aikana yllättävän haastavaa. Mutta oli haaste mikä tahansa, teksti tai jokin muu asia, niin aina kannattaa asettaa itsensä vähän epämukavuusalueelle, koska silloin voi löytää jotakin täysin uutta. Vaikka prosessin aikana voi olla vaikeata ja haastavaa, niin pitää luottaa siihen, että jonkunlainen ratkaisu löytyy lopulta; sellainen minkä voi myös allekirjoittaa. Perimmäinen opetus varmaan olisi, että ei kannata pelätä semmoisia haasteita, jotka ensiksi tuntuvat hankalilta. Toisin sanoen, ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin, vaan sieltä missä se on korkein.

 

Mihin Pessi ja Illusia jatkaa Cirko-festivaalin jälkeen? Onko tulevaisuutta Suomessa tai mahdollisesti ulkomailla?

Se jää nähtäväksi. Kiertämisen näkökulmasta meillä on haasteita. Ensinnäkin se, että tarvitsemme ilmakiinnitykset. Yksi keikka, jonka olimme jo sopineet, peruuntui ensi syksyltä, koska kävi ilmi, että esityspaikka ei pystykään tarjoamaan ilmakiinnityspisteitä. Tarvitsemme loppujen lopuksi aika ison tilan ja sirkuksen näkökulmasta on tarpeita, joita moni teatteri ei pysty järjestämään.

Toinen vaikea asia on, että meillä on niin iso työryhmä, että esitys on kallis tilata. Me itse ajattelemme, että tämä on iso teos pienelle yleisölle, joka on vähän mahdoton yhtälö. Jos näin isoa teosta lähdetään esittämään, niin sitten se pitäisi esittää jossain kaupunginteatterin suurella näyttämöllä, jotta se olisi kustannustehokasta, joten Suomessa kiertäminen saattaa olla vaikeaa. Jos joku ulkomainen taho olisi kyllin kiinnostunut teoksesta, ja olisi valmis myös maksamaan ison ryhmän liikkumisen, niin sitten kyllä. En kyllä näe mitään valtavia kiertuemahdollisuuksia. Silloin kun esitys tehtiin, niin emme ajatelleet, että tällä ikinä kierrettäisiin.

 

Minkäkokoinen työryhmä teillä on?

Kaksitoista henkeä. Esiintyjiä on seitsemän, loput ovat suunnittelijoita ja muita työntekijöitä.

 

Miten yhteistyö on sujunut monitaiteellisen työryhmän kanssa?

Todella hyvin. Meillä oli työskentelyvaiheessa hyvä työilmapiiri ja hyvä henki. Olin siitä iloinen ja kiitollinen. Tietynlainen epähierarkkinen työtapa on minulle hyvin ominaista ja teen teoksia yleensä ryhmätyönä. Kun sellaiseen työtapaan tulee uusia ihmisiä, niin kestää aina jonkun aikaa ennen kuin he tajuavat mistä siinä on kysymys. Joskus työtapa saattaa hieman tuskastuttaa. Lopussa on kuitenkin ollut aina palkitsevaa ja ihanaa. Olen saanut työtavoistani myös paljon hyvää palautetta. Ihmiset tykkäävät saada vastuuta sekä jakaa tekemisen prosessia epähierarkkisesti. Mikä tahansa ehdotus tai mielipide voidaan lausua ääneen, riippumatta siitä, mistä positiosta henkilö on tullut työryhmään. Ihmiset kokevat, että teokseni ovat ikään kuin kaikkien yhteisiä teoksia, ne eivät ole vain minun teoksiani, minun ohjauksiani ja koreografioitani, vaan ne ovat yhteisiä ja koko työryhmän aikaansaannoksia. Haluankin korostaa, että vaikka minun nimeni on teoksen kärkenä, niin se ei tarkoita etteikö jokaisen mukana olleen panos olisi ollut ratkaisevan tärkeä sekä teosta sellaiseen suuntaan vievä, missä jokaisella on ollut jollain lailla sormensa pelissä. Yhteistyö on ollut hyvin merkityksellistä.

 

Onko jotain mitä haluat vielä erityisesti sanoa?

Lapsiyleisölle usein tehdään sellaisia teoksia, missä on hyvin värikäs visuaalinen maailma. Monesti monitaiteellisuudessa käytetään tekstiä tai lauletaan ja selitetään se, mitä tässä nyt tapahtuu. Minä haluan uskoa, että lapset ovat paras tanssin ja sirkuksen yleisö siinä mielessä, että he ottavat suodattamattomana esityksen vastaan, eivätkä jää miettimään, että mitä tämä tarkoittaa. Aikuinen siinä vieressä saattaa jäädä pohtimaan, että mitä mikäkin asia merkitsee, mutta lapsi osaa paljon paremmin ottaa vastaan sanatonta teatteri-ilmaisua. Lapsille ei myöskään aina tarvitse tehdä värikkäitä teoksia. Tämä teos on aika mustavalkoinen, tässä ei ole yhtään väriläiskää. Minä haluan uskoa myös siihen, että lapsille ei aina tarvitse olla kaikkia sateenkaaren värejä. Valoissa meillä on kyllä värejä, jopa se sateenkaari, mutta puvuissa ja lavastuksissa ei ole. Epäortodoksisuus tässä teoksessa on sellainen asia, jonka voisi nostaa esille.