Kuulumisia Cirkosta. Uutisia, tunnelmia, näkemyksiä.

31.8.2018 | Blogi | Karo

Taiteilija yhteisön vahvistajana

"kuva Ormuslinnan kesäjuhlilta. Tanssit on alkaneet."

Taiteilija yhteisön vahvistajana on Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksen, Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen ja Setlementtiasunnot Oy:n yhteinen hanke. Asukkaille avoimissa tapaamisissa työskennellään taiteilijoiden kanssa työpajoissa joita toteutetaan asukkaiden ehdoilla. Hankkeen neljä taiteilijaa ovat sirkuksen, teatterin ja musiikin ammattilaisia.

Hyvää alkavaa syksyä arvoisat TYV:n seuraajat! Nyt on sopiva hetki kertoa hankkeen etenemisestä sillä onhan ensimmäinen vaihe eli lomat vietetty ja palattu takaisin hankkeen pariin.

Olemme tavanneet asukkaita useissa tapaamisissa kevään aikana ja pidimme heille muun muassa rentoutumistyöpajan, luovan kirjoittamisen työpajan, patsastyöskentelytyöpajan ja siivosimme yhdessä asukkaiden kanssa lähiympäristöä roskista keskustellen samalla kierrätyksestä ja ympäristöasioista. Ennen heinäkuun taukoa järjestimme Alppikylässä, Viikissä ja Malmilla kesäjuhlat joissa oli yhteislauluja, tanssia ja grilli kuumana. Myös jalkapallon MM-kisoja seurattiin...

Tunnelma on ollut positiivinen. Välillä keskustelu on syventynyt myös henkilökohtaiselle tasolle. Asukkaat ovat kommentoineet hanketta: ”Hyvä juttu, että asukastiloissa järjestetään jotain ohjelmaa”. Edelliskerralla osallistuneet ovat olleet innoissaan: ”Tervetuloa, onpa kiva taas nähdä”.

Nyt jatkamme hanketta ja syyskuussa aloitamme tapaamiset uudestaan. Tiedossa on aluksi humoristisia mielipidetyöpajoja. Lisäksi yhdistämme Alppikylän tapaamiset yhdeksi tapaamiseksi Nyyttipuiston asukastilassa. Hevosmiehen asukkaat (kuten kaikkien muidenkin talojen asukkaat) ovat tervetulleita Nyyttipuiston tapaamisiin.

Syksyn tapaamisissa kehitellään ja ideoidaan ohjelmaa sekä tekemistä marraskuun ”Kaiken kansan juhlapäivät”-tapahtumaan. Seuraa tapahtuman tulevaa ohjelmistoa Malmin nettisivuilta Kaiken kansan juhlapäivät.